Luin jokin aika sitten kiinnostavan artikkelin keskittymishäöiriöstä, joka käsitteli keskittymisen sijaan motivaatiota, ja se osui ja upposi lujaa. Tässä ote parhaasta kohdasta:

For people with a neurotypical nervous system, being interested in the task, or challenged, or finding the task novel or urgent is helpful, but it is not a prerequisite for doing it.

Neurotypical people use three different factors to decide what to do, how to get started on it, and to stick with it until it is completed:

1. the concept of importance (they think they should get it done).

2. the concept of secondary importance--they are motivated by the fact that their parents, teacher, boss, or someone they respect thinks the task is important to tackle and to complete.

3. the concept of rewards for doing a task and consequences/punishments for not doing it.

A person with an ADHD nervous system has never been able to use the idea of importance or rewards to start and do a task. They know what's important, they like rewards, and they don't like punishment. But for them, the things that motivate the rest of the world are merely nags.

The inability to use importance and rewards to get motivated has a lifelong impact on ADHDers' lives:

How can those diagnosed with the condition choose between multiple options if they can't use the concepts of importance and financial rewards to motivate them?

How can they make major decisions if the concepts of importance and rewards are neither helpful in making a decision nor a motivation to do what they choose? This understanding explains why none of the cognitive and behavioral therapies used to manage ADHD symptoms have a lasting benefit. Researchers view ADHD as stemming from a defective or deficit-based nervous system. I see ADHD stemming from a nervous system that works perfectly well by its own set of rules. Unfortunately, it does not work by any of the rules or techniques taught and encouraged in a neurotypical world.

Jonakin toisena päivänä puhun ehkä tarkemmin siitä, miten erilaiset ohjeet ja neuvot onnistuvat olemaan lähinnä ahdistavia ja elämää entisestään vaikeuttavia. Tänään en sitä tee, vaan aion listata, kuten artikkeli neuvoo, asioita jotka minua motivoivat. Jos muistan ja saan aikaiseksi, koetan pitää kirjaa siitä pätevätkö nämä oikeasti ja olisiko minun kenties mahdollista käyttää tätä hyväkseni jotta voisin tulla vähemmän kaaottiseksi yhteiskunnan jäseneksi.

1. Huomio. Seuraan facebookissa tykkäyksiä ja kommentteja ja tumblrissa tykkäyksiä ja rebloggauksia – some on parasta huomionhakualustaa. Huomio inspiroi myös osallistumaan luennoilla ja huomio saa pukeutumaan eri tavalla ja joskus jopa opettelemaan cooleja taitoja. Selfiet, huomio, jees. Enimmäkseen, muttei aina, huomio on positiivista mutta myös tappeleminen tai provosoiminen saattaa olla motivoivaa.

2. Kivat tyypit. Kuinka monelle luennolle olenkaan raahautunut vain koska joku joka on kiva ja kiinnostava on samalla kurssilla? Miten moneen tapahtumaan saan itseni menemään vaan koska kaveritkin on siellä? Tämä menee osittain kategorian yksi alle muttei ole aina täysin sama asia. Jutteleminen ja muu sosiaalisuus motivoi.

3. Välitön mielihyvä. Aika itsestäänselvää. Pointti on, että tekemisen itsessään täytyy olla kivaa, ei sen lopputuloksen, eli syöminen motivoi mutta ruoanlaitto ei motivoi, vaikka pidänkin syömisestä.

4. Kiinnostus. Jos asia on uusi tai kiinnostava, sen tekemisestä saa iloa. Tämä myös saa minut lukemaan loputtoman määrän artikkeleita eri aiheista tai kahlaamaan paksujakin kirjoja läpi yhdessä yössä. Olen kiinnostunut useinmiten esimerkikisi kaikesta, ja joskus taas en oikein mistään.

5. Haaste – uhka ja mahdollisuus. Joskus on motivoivaa olla osaamatta jotakin ja yrittää. Joskus se tekee asiasta täysin mahdottoman.

6. Pakko. Maksan puhelinlaskun kun liittymä on mennyt pois käytöstä ja esseen kirjoitan kun se pitäisi palauttaa tunnin päästä. Siivoan juuri ennen kun mummi on tulossa kylään.

7. Vastuu. Jos muut ihmiset odottaa tai luottaa että teen jotain, saatan onnistua ikävässäkin asiassa. Itsen pettäminen on paljon helpompaa kuin muiden.

8. Ärsyke. Joku välitön juttu josta voi olla heti et jee, mahtavaa, mitä tää on? Se että saa tarttua heti toimeen ilman suunnittelemista.

9. Uuden aloittaminen. On kivaa tehdä jotain muuta kun mitä teki äsken ja kivaa kokeilla jotain mitä ei ole kokeillut ennen.

10. Tunne-elämys. Lukemisesta ja tv:n, elokuvien jne. katsomisesta saatava samaistuminen motivoi katsomaan. Joskus myös nostalgia, ihastuminen, surumielisyydessä vellominen tai jokin muu saattaa motivoida tekemään jotakin mitä en muuten tekisi.

Auttaako tämä lista mitään? Ainakin se kertoo siitä että pystyn motivoitumaan monista asioista, vaikka kykyni motivoitua ei olekaan luotettava eikä sitä oikein voi hyödyntää kaikkeen. Toisaalta varmasti samat asiat motivoivat myös neurotyypillisiä – minun ongelmani onkin että mikään muu ei motivoi minua lainkaan. Motivaation puutetta on vaikea edes kuvailla, en osaa kuvitella mille tuntuisi ajatella, että koska jokin on tärkeää tai jokin auktoriteetti haluaa jotakin, teen sen. En myöskään osaa kuvitella mille tuntuisi motivoitua palkinnosta tai rangaistuksesta – nehän ovat jossain tulevaisuudessa, eivät tässä hetkessä jota nyt elän ja jossa teen päätöksiä.