[CW itsetuhoisuus]

Vuosi on ehkä 2004. Olen ensiapukurssilla Kiljavalla, ja siellä on maailman kaunein tyttö. Muistan vielä sen nimenkin, vaikka tunnettiin vain yhden viikonlopun ajan kuudesluokkalaisina. Sillä on tummat olkapäille ulottuvat hiukset ja ruskeat silmät, ajattelen että sen hiukset on pehmeät koskea, muistan mille tuntuu kun se hymyilee minulle vaikken muistakaan mille se hymy näyttää. Olen vakuuttunut siitä että minun lisäkseni kaikki muutkin on ihastuneita siihen, ja haluaa olla sen kanssa samassa ryhmässä. En muista mitään mitä me puhutaan, mutta muistan että istuttaan ruokapydässä ja se sanoo mulle jotain ja pitää kättä mun reidellä. Haluan tehdä kaikki ensiapuharjoitukset sen kanssa.

Hieman sen jälkeen kerron E:lle että olen biseksuaali. E ei ole moksiskaan, mutta sanoo että luuli että R on enkä minä.

Minä ja R tehdään kaikki yhdessä. Me istutaan puistossa ja puhutaan loputtomasti. Me kuljetaan kaupungilla käsi kädessä. Me valokuvataan toisiamme, minä R:ää enemmän kun se minua. Me nähdään toisiamme niin usein että kyllästytään toisiimme, me sanotaan samat asiat uudestaan ja uudestaan. Me kirjoitetaan yhdessä kirjaa, sellaista joka kertoo kahdesta tytöstä jotka rakastuu, tai ei se toinen ehkä ole oikeasti tyttö vaan jotain muuta. Me leikitään parisuhdetta ilman parisuhdetta, me kutsutaan toisiamme ja itseämme homoiksi. Minä sanon ettei me koskaan kasveta erilleen, mutta me kasvetaan erilleen kuitenkin, ehkä juuri siksi että takerrun niin lujaa. Se tekee kipeää myöntää.

E:llä on hirveitä poikaystäviä, jotain wowittajia ja yksi parikymppinen uusnatsi ja kaikenlaisia kusipäitä. Minä en seurustele, minä en juo, minä menen R:n luokse viikonloppuisin syömään nuudeleita ja katsomaan Chaplinin elokuvia. E:n poikaystävä uhkaa itsemurhalla, me soitetaan ambulanssi Saloon joululomalla, sen poikaystävä on vihainen ja sanoo ettei se ollut tosissaan. E meinaa tappaa itsensä, monta kertaa, istun sen kanssa päivystyksessä tuntikausia eikä ne edes ota sitä osastolle. E ei ole hetero myöskään, se harrastaa seksiä jonkun tytön kanssa niin että sen poikaystävä on siinä, kai se oikeasti olisi halunnut seurustella tytön kanssa, muttei uskaltanut haluta. E on kaunis ja suosittu tavoilla joilla R ja minä ei olla. Me kolme ollaan läheisiä koska me ollaan aina tunnettu, yläasteella me ollaan keskenään koska ketään muutakaan ei ole. Olen ihastunut yhteen E:n poikakaverista, siihen joka on vain vuoden meitä vanhempi ja myös partiossa ja sniikkasi leireillä metsään polttamaan tupakkaa.

Myöhemmin ihastun etäältä johonkin bloggaajaan, ajattelen että haluan olla kuin se, pukeutua yhtä suttuisen karsean överin femmesti ja laittaa yhtä paljon huulipunaa kuin se. Vielä myöhemmin katson sen kuvia uudestaan ja tajuan että se näyttää ihan E:ltä, kasvoista. En tiedä mitä E:lle kuuluu nykyään.

R polttaa minulle t.A.T.u.:n CD:n. Lukiossa me kuunnellaan Zemfiraa yhdessä, lähetellään mesessä toisillemme linkkejä sen videoihin. Zemfiralla on se yksi ilme jota R rakastaa, se on Progulkan musavideossa, minä en voi katsoa sitä ajattelematta R:ää. Flirttailen mesessä yhden toisen tytön kanssa, en itsekään meinaa uskoa itseäni, mulla on ikonina sellainen kuva jossa Yulia laittaa Lenalle huulipunaa. Ajattelen sitä kuvaa nyt aikuisena kun olen ympäripäissäni bileissä ja laitan vihreää huulipunaa M:lle ja suttaan sen vahingossa ylähuulesta ohi ja pyyhin peukalollani niin että vihreä leviää joka paikkaan, ajattelen että tältäkö se tuntuu vieläkin.

Koko lukion ajan olen ihastunut A:han. Kadun edelleen etten sanonut sille mitään, jälkikäteen ajateltuna se varmasti tykkäsi musta myös. Ystävystyn kaikkien sen ystävien kanssa jotta pääsen sen lähelle, ja koska se on niin ihana niin sen ystävienkin on oltava hyviä tyyppejä, ja se toimii ja me hengataan joskus mutta olen ujo ja hankala. A:lla on sellaiset hiukset jotka on muotia, pidemmät edestä ja melkein siili takaa, ja sillä on harmaa huppari ja palestiinalaishuivi ja matala ääni. Minä esitän sen seurassa aina coolimpaa kun olen koska se ei ole ikinä kiinnostunut mistään, teen tahallaan paskaa taidetta kuvataidekurssilla jolla olen sen kanssa koska sitäkään ei kiinnosta.

Tänään kävelin sateisesella kaupungilla ja yritin olla laulamatta ääneen ooh heaven is a place on earth ja tältä se tuntuu vieläkin. Me puhutaan K:n kanssa ihmisistä jotka on luotaantyöntävän cooleja ja me molemmat tiedetään ketä me tarkoitetaan, ihmisiä jotka me molemmat tunnetaan, sellaisia joihin on helppo ihastua mutta joista on vaikeaa pitää. Minä olen samanaikaisesti ihastunut moneen ihmiseen, sellaisiin jotka on luotaantyöntävän cooleja ja sellaisiin jotka ei ole, olen puhunut tunteistani rehellisesti enemmän kuin koskaan ennen, eikä kaiken tarvitse johtaa mihinkään mutta onneksi en ole enää niin hukassa. Tai olen hukassa mutta eri tavalla kun ennen, hukassa ja onnellinen siitä.